torstai 2. marraskuuta 2017

Lokakuun myrskystä marraskuun tyyneen

Maanantai 30.10. oli varsin myrskyinen päivä ulkosaaristossa. Matkalla Utöhön pohjoistuuli piiskasi 17-21 m/s voimalla, aallokot olivat korkeita ja alus keinui niiden lomassa, saarissa puut taipuivat ja oksia sinkoili maahan runsaasti. Merellä ei muutamaa lokkia lukuun ottamatta mitään juuri liikkunut. Saaressa puolen päivän jälkeen näkyi sentään piekana, kaksi kanahaukkaa, kottaraisparvi ja ainakin kaksi tundraurpiaista. Musta- ja räkättirastaita sekä jokunen tilhi lenteli saaren yllä. Peukaloiset ritisivät katajikoissa. Talviaikaan siirryttiin edellispäivänä, joten pimeä saapui jo klo 17 jälkeen. 

Auringonlaskua Utön lounaistaivaalla.

Peukaloinen liikkuu vilkkaasti risukossa lähellä maanrajaa.

Tiistaina 31.10. tuuli oli laantunut eilisestä, aamulla pohjan puhurin lukemat olivat enää 6 m/s. Majakalta oli muuttanut valostumisen jälkeen yksi tunturikiuru, mutta enpä silloin ollut tietenkään siinä kohtaa. Itärannassa ruokaili edelleen harmaahaikara ja kolme tavia. Luotsiaseman edustan telkkäparvessa ui lapasotkanaaras. Kaakkoispuolen luodoilla lenteli edestakaisin 32 yksilön merisirriparvi, jota hyljekin kävi välillä ihmettelemässä. Maalinnusto oli perin niukkaa ja tavallista. Linnut vähenivät iltaa kohti. Päiväsaikaan saaressa vieraili Rajavartiolaitos ja sen mukana virka-asuinen poliisimestari Sisu. Enpä ole ennen kyseistä viranomaista Utössä bongannutkaan.

Mustarastaskoiras popsimassa ruusunmarjoja.

Tilhiparvet ovat saavuttaneet lounaissaariston.

Keskiviikkona 1.11. aamuyöllä heräsin kuuluvaan haukuntaan ja ulinaan. Kettu oli varmaan nälissään ja kerjäsi ilmeisesti ruokaa oven takana katuvalojen ollessa pimeinä. Olipa elämys tämäkin. Mantereella kuukausipinnamiehet reissasivat Porin ja Mynämäen väliä, myöhäinen keltavästäräkki ja suokukko kiinnostivat bongareita. Utössä tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan, lämpötila +7 astetta, heikkoa sadetta tiputteli harvakseltaan silloin tällöin, kunnes iltapäivällä sade tihentyi ja näkyvyys heikkeni huomattavasti. Linnut olivat täysin kateissa. Merellä nähtiin aamun tunteina yksi kaakkuri ja ruokki, pari riskilää, kahdeksan mustalintua, neljä haapanaa ja kolme tavia sekä alleja. Eteläisille luodoille oli lennähtänyt peräti 80 yksilön merisirriparvi, varsin komea näky. M/s Eivor tuli tänään liikenteeseen, pientä pintaremonttia tosin vailla. Utön sataman rakennusurakka sen kuin jatkuu.

Silloin tällöin saareen piipahtaa käpylintuja.

Tundraurpiainen ja urpiainen vierekkäin kylätiellä.